Takado

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

EJJ

Eurooppalainen jujutsu (EJJ)

Takadon eurooppalainen jujutsu (EJJ) on jatkuvasti kehittyvä, monipuolinen, itsepuolustuspainotteinen kamppailulaji. Harjoiteltava tekniikkavalikoima on erittäin laaja käsittäen mm. kaatumistekniikoita, lyöntejä, potkuja, asetekniikoita, heittoja, kaatoja, lukkoja, kuristuksia ja sidontoja. Pyrimme harjoittelemaan tekniikoita tasapuolisesti sekä pystyasennosta että matossa. Eurooppalaisen jujutsun puolella emme ole mukana kilpailutoiminnassa, mutta otteluharjoitteet ovat kuitenkin tärkeä osa lajin harrastamista. Lajimme on myös oiva tapa kohottaa ja ylläpitää kuntoa.

Tyylisuuntamme on nimetty "eurooppalaiseksi jujutsuksi" koska päävaikutteemme on aivan viime vuosiin asti saatu Euroopan alueella harrastetusta jujutsusta Japanin sijaan. Käytännössä on kuitenkin ollut hyvä huomata, että perustamme on täysin riittävä myös japanilaisen jujutsun tai muiden kamppailulajien leireille osallistumiseen.

Tänä päivänä seurassa harjoiteltava jujutsu perustuu pääasiassa englantilaiseen ja saksalaiseen jujujutsuun, mutta vaikutteita on otettu ainakin judosta, karatesta, brasialaisesta jujutsusta, chinese boxingista ja escrimasta.  Seuramme on Suomen jujutsuliiton jäsenseura.

Harjoitusajat

Pidämme "non-stop" peruskurssin sekä syksyllä että keväällä. Non-stop tarkoittaa sitä että voit tulla mukaan missä vaiheessa tahansa kautta. Non-stop perustekniikkaharjoitukset ovat torstaisin ja sunnuntaisin. Voit kokeilla muutaman kerran ilmaiseksi.

Kokeeneempien harjoitukset ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin. Kokeneempien harjoituksissa voit käydä jos sinulla keltainen vyö tai taustaa muista kamppailulajeista. Kokeneemmat voivat myös harjoitella non-stop vuoroilla ja se onkin pehmeä tapa palata takaisin harjoittelemaan tauon jälkeen.

Kaikki harjoitusajat ovat seuran sivuilla.


Harjoittelun aloittaminen

Henkilö, jolla entuudestaan on jujutsussa vyöarvo, voi aikaisemmin harjoittelemastaan tyylisuunnasta riippumatta jatkaa harjoittelua seurassamme nykyisellä vyöarvollaan. Takadon vyökoejärjestelmässä uutta vyöastetta suoritettaessa suoritetaan samalla myös kaikki aikaisemmat asteet uudestaan.

Mikäli seuraamme haluavalla henkilöllä ei ole entuudestaan jujutsu-taustaa, niin tie tatamille käy non-stop (perustekniikka) vuorojemme kautta. Non-stop harjoitukset sopivat EJJ harjoittelua ensimmäistä kertaa aloittaville, EJJ harjoittelun tauon jälkeen uudelleen aloittaville, aktiiviharjoittelijoille ja jujutsua kuntoilumielessä harrastaville.

Kukin harjoittelija osallistuu harjoituksiin omalla vastuullaan. Suosittelemme joko nykyisen vapaa-ajan vakuutuksenne tarkistamista jujutsu-harjoittelun osalta tai Karateliiton lisenssin ostamista. Mikäli aktiivisen liikunnan harrastamisessanne on ollut taukoa, niin nykyisen terveydentilan tarkistus lääkärin kanssa voi olla paikallaan. Oikein harrastettuna jujutsu on vaativa, mutta turvallinen liikuntalaji.

Non-stop harjoitusten sisältö ja vetotapa on suunniteltu niin, että ennakkotietoja jujutsusta tai aikaisemmista harjoituksista ei tarvita. Tekniikat opetetaan ensimmäistä kertaa mukana oleville alusta pitäen ja tekniikoita pyritään tekemään jatkossakin kunkin oman osaamisen mukaisesti. Tavoitteena on, että harjoituksissa ovat fyysisesti vaativia, mutta harjoitustapa on rento ja rauhallinen. Ohjeiden mukaan tehdyt tekniikkasuoritukset ovat kaikkien kannalta turvallisia.

Perustekniikkaharjoittelua aloitettaessa non-stop vuoroilla harjoittelijan vyöarvo on 6.kyu (valkoinen vyö). Kun osaaminen on riittävän hyvää muihin harjoituksiin osallistumiseen nähden, saa harjoittelija osallistua ohjaajan luvalla muihin harjoituksiin.

Perustekniikkaharjoitusten sisältö muodostuu suureksi osaksi keltaisen ja oranssin vöiden vyökoevaatimusten asioista. Esimerkiksi keltaisen vyön suorittamiseksi on kuitenkin harjoiteltava vielä muitakin asioita. Vyökokeita järjestetään normaalisti syksyn ja kevään lopussa.

Varusteet

Nonstop harjoituksissa asusteena käy verryttelyhousut/shortsit ja T-paita. Tatamilla harjoittelemme paljain, puhtain jaloin. Toivomme myös välttämään korujen tai kaulaketjujen käyttöä harjoituksissa ja huolehtimaan, että käsien ja varpaiden kynnet eivät ole liian pitkät.

Alusta lähtien voi myös käyttää judo-, jujutsu-, karate- taekwondo tms. pukua. Suurin osa aktiiviharjoittelijoistamme käyttää harjoittelussa judopukua sen käyttömukavuuden ja kestävyyden vuoksi.  Kun harjoittelija osallistuu myös kokeneempien EJJ-harjoituksiin, niin judopuku tai vastaava tulisi hankkia käyttöön mahdollisimman nopeasti. Vyötä tai pukua ei ole välttämätöntä hankkia, jos harjoittelija osallistuu jatkossakin vain perustekniikkaharjoituksiin. Jujutsuliiton virallinen pukutoimittaja on Petlastech.

Pihatörmässä on sekä miesten että naisten pukuhuoneet, sekä myös suihkutilat. Tilat ovat lukitut mutta suosittelemme ettette jätä mitään arvokasta pukuhuoneisiin.


Historia ja vyökoejärjestelmä

Näytös kevät 2016:

Ks. myös aikaisempia näytösvideoita:


"Miljoonan kilometrin taival alkaa yhdellä askeleella"
-Sun Tzu: Sodankäynnin taito

"Kovalla opiskelulla voit saavuttaa mitä vain, mutta jos annat periksi, et saavuta mitään"
-Yamaoka Tesshu Timo Klemolan kirjassa Karate-Do


 

Tulevat EJJ tapahtumat

ke elo 23 @20:30 - 10:00
Reaktio
to elo 24 @19:30 - 09:00
NS3: matto
su elo 27 @19:30 - 09:00
NS1: lyönnit
ma elo 28 @20:00 - 10:00
Reaktio

EJJ kalenteri

elokuu 2017
M T K T P L S
31 1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31 1 2 3

Haku